fbpx Uuden äärellä - Padel Tampere
20.3.2019

Uuden äärellä

Siitä on nyt noin vuoden verran, kun Hansin kanssa tehtiin lopullinen päätös lähteä tuomaan padelia Pirkanmaalle. Aika ja sen kulku on joskus hämäävää. Toisaalta ensimmäinen vuosi tuntuu kuluneen yhdessä hujauksessa, mutta toisaalta taas aika ennen Padel Tampereen olemassaoloa tuntuu todella kaukaiselta. Aiemmin tänään mietittiin yhdessä, miltä ensimmäinen vuosi näyttää numeroiden valossa, ja myös sitä, miltä haluamme numeroiden näyttävän tasan vuoden päästä. Alla muutamia kurkistuksia nykytilanteeseen sekä tavoitteisiin:

Tilanne 20.3.2019 (tavoite 20.3.2020)

  • 27 junioria mukana säännöllisessä toiminnassa (80)
  • 11 mitalia sisäkenttien SM-kisoista (15)
  • 72 ilmoittautunutta pelaajaa Kevätturnaukseen (150)
  • 2 kenttää (16)
  • 0 lasten padelkenttää (2)

Hansin kanssa molemmat tykätään tehdä omaa, ja mennä uutta kohti. Kuluneen vuoden aikana ollaan saatu toteuttaa monia hienoja juttuja, oppia valtavasti uutta, ja tulee väistämättä ylpeä fiilis siitä, miten hienoa yhteisöä me ollaan saatu olla laittamassa alulle. Ei haluta kuitenkaan jäädä paikalleen, vaan viedä lajia entistä kovemmin eteenpäin määrätietoisesti, pitkäjänteisesti ja täydellä innolla. Tulevan vuoden sisään meillä on tarjota pirkanmaalaisille padelin ystäville niin paljon uutta ja ihmeellistä, että välillä ei meinaa uni öisin tulla tulevaa visioidessa. Kuitenkin, nyt on aika elää juuri tätä hetkeä. Ei malteta odottaa, että saadaan esitellä teille meidän seuraava luomus, Messukylän uusi keskus.

Padelpääsiäinen! Kaikki Hervannan irtovuorot 22 €/h lauantaista sunnuntaihin 30.3.-31.3.

Finnish Padel Tour, ensimmäinen Junior Tour sekä kansalliset kilpailut Tampereella 12.-14.4.

Opiskelijana, seniorina ja seurajäsenenä pelaat etuhinnoin arkipäivisin ja viikonloppuisin

Voita jopa kahden kuukauden ilmaiset pelivuorot – Mixing Masters starttaa maaliskuussa

Hiihtolomatekemistä padelin parissa – Junioreiden hiihtolomaleiri 26.-28.2.2024

Uusia valmennusryhmiä kevätkaudelle 2024 avattu – katso avoimet ryhmät ja ilmoittaudu mukaan!

Ilmoittautuminen kevätkauden 2024 junioritoimintaan on käynnissä – katso avoimet ryhmät!

Seuranmestaruuskisat & seuragaala Linnakalliossa 18.11.2023!

WINTER TOUR TULEE JÄLLEEN! TALVEN ENERGISIN PADELSKABA NED RASPBERRY STRONG WINTER TOUR STARTTAA 17.11.

Tiedote: Suljemme Express -klubin vuokrasopimuksen päättyessä 31.10.2023

Padelliiga tulee jälleen! Uusi kausi starttaa lokakuussa – ilmoittaudu mukaan Padelutionissa

Padelpäivä 8-16-vuotiaille – Tule tutustumaan Padel Tampereen junioritoimintaan ja valmentajiin

Loppukesän ja syyskauden vakiovuorot ovat varattavissa!

Suomen parasta padelia Tampereella! Finnish Padel Tour ja huimat 8 sarjan kansalliset kilpailut 11.-13.8. Linnakalliossa

Kesäkisat! Kansalliset kilpailut Linnakalliossa 23.7. – Sarjoina Naiset & Miehet C-E