Kevätturnauksen toinen viikonloppu tarjosi hienoja hetkiä – lue turnausraportti ja katso kuvakooste!
Kevätturnauksen toinen viikonloppu tarjosi lukuisia hienoja hetkiä
Ensimmäistä kertaa järjestetyn Kevätturnauksen jälkimmäinen kisaviikonloppu kokosi Tampereelle ensi kertaa Suomen parhaita padelisteja.
Perjantaina pelattiin miesten ja naisten pääsarjojen alkulohkot, joista parhaat parit selvittivät tiensä lauantaina klo 11 alkaneisiin puolivälieriin. Lauantain etukäteisasetelmat olivat erittäin kutkuttavat. Tamperelaiset huiput pääsisivät ensi kertaa haastamaan kansallisen tason parhaimmiston. Sekä miesten että naisten sarjassa paikallinen parhaimmisto selvisi urakasta vähintäänkin kiitettävästi. Miehissä Henrik Sillanpää & Leevi Leivo tiputtivat ensin puolivälierissä kevään SM-kisoissa viidenneksi sijoitetun parin Markus Männistö & Kaj Swanljung suoraan kahdessa erässä (7-6, 7-5), ja haastoivat vielä välierissä mallikkaasti Suomen parhaaksi pelaajaksi monien papereissa arvostetun Max Sjövallin ja Veli-Pekka Männistön (6-7, 1-6). Sjövall & Männistö etenivät lopulta turnauksen mestaruuteen saakka tiukan kolmieräisen finaalin jälkeen. Ensimmäisessä erässä erittäin vakuuttavasti esiintynyt finaalivastustaja Ville Tuomi & Julius Lehmuskallio menettivät toisessa erässä otteen ja näin Sjövall & Männistö saivat käännettyä ottelun nimiinsä. Kolmatta erää ja mestaruustaistelun kiihkoa laimensi Ville Tuomen valitettava loukkaantuminen, joka vaikutti varmasti osaltaan ottelun kulkuun. Tuomi taisteli loppuun saakka mutta voittoon taistelu ei riittänyt, vaan Sjövall & Männistö marssivat lopulta ansaittuun mestaruuteen lukemin 1-6, 6-3, 6-2.
Naisten sarjassa Su Lizana & Kassu Saarinen etenivät finaaliin saakka näytöstyyliin, mutta joutuivat tunnustamaan hallitsevan suomenmestarin Veera Nurmen ja hänen parinsa Kati Saariniemen paremmikseen finaalissa lukemin 0-6, 4-6. Lukemat olivat lopulta tylyt, mutta eivät kerro koko kuvaa finaalista. Toisessa erässä tamperelaispari oli hyvin mukana, mutta tärkeät pallot kääntyivät ratkaisevasti helsinkiläisparin eduksi.
Kevätturnaus oli monella tapaa suuri menestys. Pelaajat viihtyivät ja yleisö löysi paikan päälle Messukylään poikkeuksellisen sankoin joukoin. Tamperelaisten taistellessa puolivälierissä lauantaina, yleisöä oli parhaimmillaan yli sata henkeä. Määrää voidaan pitää erinomaisena, ja mikä parasta, yleisö myös kannusti omiaan. Myös Aamulehti huomioi kisat lauantain lehdessään ja uutiskynnyksen ylittymistäkin voidaan pitää mainiona virstanpylväänä lajin kehitystä ajatellen. Kisatunnelma oli läpi molempien viikonloppujen erinomainen ja pelin taso oli luonnollisesti kovin, mitä Tampereella on koskaan nähty.
Lopputulokset
Miehet pääsarja
1. Max Sjövall & Veli-Pekka Männistö
2. Ville Tuomi & Julius Lehmuskallio
3. Mikko Hermans & Kalle Väinölä
4. Henrik Sillanpää & Leevi Leivo
Naiset pääsarja
1. Veera Nurmi & Kati Saariniemi
2. Suheil Lizana & Kassu Saarinen
3. Jennina Viikari & Sonja Taipaleenmäki
4. Anne Kokko & Elisa Hyökyvaara
Kuvakoostetta lauantai-illalta
Kuvat: Pasi Tiitola