fbpx Ipadel Open ei jättänyt kylmäksi – lue turnausraportti ja palaa vielä kertaalleen kisatunnelmiin - Padel Tampere
12.9.2019

Ipadel Open ei jättänyt kylmäksi – lue turnausraportti ja palaa vielä kertaalleen kisatunnelmiin

Ensimmäistä kertaa järjestetty Ipadel Open tarjosi Messukylässä syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Suomen parasta padelia, yhteisöllisyyttä, hauskanpitoa ja loistavaa kisatunnelmaa.

Kisat käynnistyivät perjantaina klo 16 miesten a- ja b-sarjojen osalta neljällä tiukalla väännöllä. Tarkoituksena ja toiveena oli pelata molempina päivinä myös ulkokentillä, kisoihin valmistuneen vajaan 300-paikkaisen katsomon edessä. Katsomon korkkaaminen jäi kuitenkin ensi kesän mittelöihin, sillä perjantainen sadekuuro piti ulkokentät kosteina iltaan saakka. Tästä huolimatta kuitenkin tuntui, ettei tämä takaisku juurikaan Ipadel Openin kisatunnelmaa latistanut.

Ensimmäisen kierroksen otteluista mieleenpainuvimmat hetket tarjosi kenties Antti Koveron ja Jussi Pohjarannan kolmieräinen taistelu a-sarjan neljännesvälieräpaikasta kokeneita helsinkiläisiä kisapelaajia Roope Forsmania ja Sasu Mellasta vastaan. Helsinkiläiset veivät lopulta pidemmän korren kolmannen erän tie-breakin jälkeen, ja jatkoivat matkaansa turnauksessa eteenpäin. B-sarjassa Tuomas Sipinen ja Timo Korhonen suorastaan dominoivat ensimmäistä erää, mutta taipuivat lopulta kolmieräisessä ottelussa turkulaisille Jouni Jokiniemelle ja Ilkka Falille. Ensimmäisellä kierroksella aloittaneista virolaispareista Indrek Kanter & Tarmo Uustalu jatkoivat matkaansa neljännesvälieriin, mutta Tauri Talun ja Toomas Liivan matka jatkui sijoitusotteluihin tappiolla Kai Lehtiselle ja Robi Ylängölle.

Ykköskentän toisena otteluna nähtiin tamperelaisderby, jossa Mikko Maanoja & Petteri Ilomäki joutuivat taipumaan Rasmus Niklas-Salmiselle ja Leevi Leivolle. Alkuillasta turnauksensa aloittivat myös kakkos- ja kolmossijoitetut Mikko Hermans ja Julius Lehmuskallio (2) sekä Kalle Väinölä & Axel Waris (3). Hermans ja Lehmuskallio pudottivat jatkosta Kanterin ja Uustalun tylyin lukemin, kun taas Väinölä ja Waris joutuivat kovemmalle Forsmania ja Mellasta vastaan, selvittäen lopulta haasteen suoraan kahdessa erässä. Samaan aikaan neloskentällä sijoittamaton pari Niko Palonen & Tuomas Paavola lähetti seitsemänneksi a-sarjassa sijoitetut Tony Törnqvistin ja Aleksi Muotkan laulukuoroon yllättävänkin selkein lukemin.

Perjantai-illan kenties odotetuin ottelu käynnistyi ykköskentällä ja suorassa YouTube-lähetyksessä noin klo 20.15, kun Niklas-Salminen & Leivo haastoivat a-sarjan ykkössijoitetut Max Sjövallin ja Olli Marjamäen. Runsaslukuisen yleisön iloksi tamperelaiskaksikko tarjosi parastaan ja vei ottelun kolmanteen erään, jonka rutinoitunut vastustaja kuitenkin käänsi tylyin lukemin itselleen. Jännitysnäytelmän jälkeen ykköskentän illan viimeisenä otteluna nähtiin Aleksi & Eero Myllymäen neljännesvälierä jyväskyläläisiä Eevert Salmista ja Janne Jukaraista vastaan. Tällä kertaa 17-vuotiaan Salmisen ja kokeneen Jukaraisen vahva puolustuspeli oli tamperelaisveljeksille liikaa, ja jyväskyläläiset jatkoivat puolivälieriin erävoitoin 2-0. Kakkoskentällä Henrik Sillanpää & Janne Vilhunen jatkoivat puolivälieriin voitolla toisesta tamperelaisparista Roope Saarniosta ja Lauri Antilasta. Ennen tätä Eemeli Jokinen & Mikko Laitinen olivat kammenneet itsensä puolivälieriin voitolla Suomen parhaasta squashpelaajasta Henrik Mustosesta ja hänen paristaan Pekka Kainulaisesta. Myös nelossijoitettu helsinkiläispari Kaj Swanljung & Markus Männistö jatkoi puolivälieriin myöhäisillan rutiinivoitolla Kai Lehtisestä ja Robi Ylängöstä. Ulkokenttien ollessa pois käytöstä turnauksen aikataulu venyi noin tunnilla, ja näin ollen perjantain viimeiset sijoitusottelut saatiin päätökseen hieman klo 23 jälkeen.

Toiseen kisapäivään startattiin puolivälierävaihteesta kaikissa kolmessa sarjassa:

Klo 10 / Miehet B

Jukarainen & Ahtee vs Wuorinen & Huttunen

Jokinen & Lehtinen vs Antila & Saarnio

Perämäki & Venäläinen vs Jokiniemi & Fali

Aho & Jokinen vs Ylänkö & Laitinen

 

Klo 11 / Naiset

Kokko & Iivonen vs Laitinen & Nieminen

Viikari & Vallioniemi vs Jalkanen & Myllymäki

Hyökyvaara & Sucksdorff vs Leivo & Saarteinen

Lizana & Saarinen vs Tiivola & Kalliomäki

 

Klo 12 / Miehet A

Sillanpää & Vilhunen vs Männistö & Swanljung

Sjövall & Marjamäki vs Jukarainen & Salminen

Väinölä & Waris vs Jokinen & Laitinen

Palonen & Paavola vs Hermans & Lehmuskallio

 

Lauantain käynnistivät miesten b-sarjan puolivälierät, joissa ennakkoasetelmat olivat tasaiset ja mielenkiintoiset. Turkulaiset Jouni Jokiniemi & Ilkka Fali tiputtivat kuitenkin selkein lukemin Sami Venäläisen ja Lassi Perämäen jatkosta, eikä alakaavion viimeinenkään tamperelaispari Antti Aho & Jesse Jokinen venynyt voittoon, vaan kärsi niukan kaksieräisen tappion Robi Ylängölle ja Mikko Laitiselle. Kakkoskentällä nähtiin ottelu, jonka kaikki neljä pelaajaa pelasivat Ipadel Openissa sekä b- että a-sarjaa. Roope Saarnio & Lauri Antila väänsivät lopulta komean voiton Eemeli Jokisesta & Kai Lehtisestä tiukan kolmieräisen kamppailun jälkeen. Ykköskentällä nähtiin myös ennakkoasetelmiltaan hyvin tasainen ottelu, kun Suomen seniorimaajoukkueeseen kuuluvat Harri Ahtee ja Janne Jukarainen kohtasivat nuoret Saska Huttusen ja Janne Wuorisen. Hyvätasoinen ottelu päättyi lopulta tamperelais-helsinkiläisen parin voittoon, ja näin ollen Huttunen & Wuorinen jatkoivat matkaansa välieriin.

Naisten sarja polkaistiin käyntiin heti b-sarjan otteluiden päätyttyä. Ennakkosuosikit Ella Leivo & Saana Saarteinen, Jennina Viikari & Sarianne Vallioniemi sekä Suheil Lizana & Katriina Saarinen jatkoivat odotetusti puolivälieriin, mutta ykköskentällä nähtiin todellinen taistelumatsi. Ensimmäistä kertaa padelkilpailuissa mukana ollut tamperelaispari Hannamari Laitinen & Nea Nieminen voittivat ensimmäisen erän kokeneita kisakävijöitä Anne Kokkoa ja Tuula Iivosta vastaan, mutta joutuivat lopulta tunnustamaan helsinkiläiset paremmakseen kolmieräisen kamppailun jälkeen. Kokko & Iivonen jatkoivat välieriin ykkössijoitettuja Viikaria ja Vallioniemeä vastaan, ja toisessa välierässä oli luvassa tamperelaisten välienselvittely Leivo & Saarteinen vs. Lizana & Saarinen.

Miesten a-sarjan puolivälierissä odotetuin ottelu käynnistyi ykköskentällä ja suorassa YouTube-lähetyksessä hieman puolenpäivän jälkeen. Viidenneksi sijoitetut tamperelaistoivot Henrik Sillanpää & Janne Vilhunen kohtasivat kesän SM-kisojen pronssimitalistit Markus Männistön ja Kaj Swanljungin. Tamperelaisten suureksi iloksi Sillanpää & Vilhunen käänsivät tiukan kaksieräisen ottelun nimiinsä ja jatkoivat riemastuttavasti matkaansa välieriin. Muissa puolivälierissä ennakkosuosikit pitivät ja lunastivat välieräpaikat lopulta suhteellisen helposti suoraan kahdessa erässä.

Ykköskentällä nähtiin hyvätasoisen a-sarjan välierän jälkeen naisten odotettu kohtaaminen Leivo & Saarteinen vs Lizana & Saarinen. Kaikki neljä pelaajaa kuuluvat maamme parhaimmistoon, eikä ottelun taso pettänyt odotuksia. Äärimmäisen tasaista ensimmäistä erää pelattiin yhteensä huimat 75 minuuttia kunnes Leivo & Saarteinen onnistuivat viemään erän nimiinsä. Pitkän ja kovatempoisen avauserän menettämisestä Lizana & Saarinen eivät enää toipuneet, vaan Leivo & Saarteinen marssi finaaliin lopulta suhteellisen selkein lukemin. Toisessa naisten välierässä Tuula Iivonen & Anne Kokko haastoivat mutta ykkössijoitetut Viikari & Vallioniemi etenivät rutiinilla finaaliin. Miesten b-sarjan välierissä Saska Huttunen & Janne Wuorinen esiintyivät vakuuttavasti Roope Saarniota ja Lauri Antilaa vastaan, finaalipaikka Huttuselle & Wuoriselle selkein erälukemin. Toisessa välierässä Robi Ylänkö & Mikko Laitinen hoitivat myös tiensä finaaliin suoraan kahdessa erässä Jouni Jokiniemeä ja Ilkka Falia vastaan.

A-sarjassa oltiin myös edetty välierävaiheeseen, jossa yleisö odotti vesi kielellä etenkin Sillanpää & Vilhunen vs Hermans & Lehmuskallio -ottelua. Avauserä eteni tamperelaisittain erittäin lupaavasti Sillanpään ja Vilhusen hallitessa kenttätapahtumia. Vakuuttavasti voitetun ensimmäisen erän jälkeen tamperelaiskaksikko oli hyvin mukana toisen erän puoleen väliin saakka, mutta Hermansin ja Lehmuskallion selkeän tasonnoston jälkeen kakkossijoitetut helsinkiläiset saivat väännettyä erän itselleen. Kolmannessa erässä ottelu näytti jo kääntäneen lopullisesti suuntansa mutta Sillanpään ja Vilhusen murrettua hävityn syöttönsä takaisin kotiyleisön toiveet heräsivät vielä kertaalleen eloon. Seuraavassa omassa syötössä menetetty 40-0 -asetelma koitui kuitenkin kohtaloksi, ja Hermans & Lehmuskallio marssivat lopulta ansaitusti finaaliin. Kaiken kaikkiaan upea matsi! Toisessa välierässä Kalle Väinölä ja Axel Waris haastoivat komeasti Sjövallia & Marjamäkeä, mutta joutuivat lopulta tunnustamaan ykkössijoitetut paremmakseen kolmieräisen taistelun jälkeen.

Ella Leivo & Saana Saarteinen olivat esiintyneet turnauksen aiemmissa otteluissa erittäin vakuuttavasti, eikä finaali tehnyt tuttuun kaavaan poikkeusta. Myöskin vakuuttavasti turnauksessa esiintyneet ykkössijoitetut Viikari & Vallioniemi joutuivat tunnustamaan tamperelaiskaksikon paremmakseen suoraan kahdessa erässä ja näin ollen Leivo & Saarteinen pääsivät juhlimaan Ipadel Openin naisten sarjan voittoa ilman ensimmäistäkään erätappiota! Myöskään miesten b-sarjassa mestarista ei jäänyt epäselvyyttä, sillä Saska Huttunen & Janne Wuorinen marssivat mestaruuteen ilman erätappioita. Tasokkaassa finaalissa Robi Ylänkö & Mikko Laitinen joutuivat tyytymään kakkossijaan Huttusen ja Wuorisen viedessä mestaruuden suoraan kahdessa erässä.

Miesten a-sarjan finaalissa kohtasivat ykkössijoitetut Max Sjövall & Olli Marjamäki sekä kakkossijoitetut Mikko Hermans & Julius Lehmuskallio. Päinvastaisista ennakkoasetelmista huolimatta Hermans & Lehmuskallio hallitsivat finaalia alusta alkaen, ja veivät lopulta mestaruuden nimiinsä lukemin 6-3, 6-4. Suomen ykköspelaaja Max Sjövallin tappiot kotimaan kentillä ovat hyvin harvinaisia, ja nyt kun parina vielä oli ehdoton top10-pelaaja Olli Marjamäki, voidaan Hermansin ja Lehmuskallion suoritusta pitää erittäin vakuuttavana. Finaalin kirkkaimpana helmenä tuikki toisen erän puolen välin Mikko Hermans -show: uskomatonta puolustamista, voittolyönti sivulasin kautta ja yleisö mukaan jutipumpulla! Suorana ja selostettuna YouTubessa lähetetty korkeatasoinen finaali antoi kaikkinensa upealle turnaukselle erittäin arvokkaan päätöksen.

Kaiken kaikkiaan Ipadel Open 2019 oli tapahtumana upea ja monin tavoin myös historiallinen. Oli hienoa nähdä kuinka laajasti turnaus kiinnosti pelaajia, ja ilahduttavasti myös yleisöä. Kahden päivän aikana katsojia oli yhteensä arviolta 300 henkeä ja parhaimmillaan yhtäaikaisesti 120 henkeä. Monet viihtyivät kisapaikalla läpi viikonlopun lämpimän kisatunnelman ja Suomen parhaan padelin äärellä. Finnish Padel Touria lähetettiin ensimmäistä kertaa suoratoistona YouTubessa, ja etenkin Ville Tuomen ja Sami Mäkisen selostama finaalilähetys sai runsaasti kiitosta. YouTuben kautta finaalia seurattiin ainakin kolmesta eri maasta, ja parhaimmillaan suorassa lähetyksessä oli yhtäaikaisesti 53 katsojaa. Ei epäilystäkään, etteikö padel olisi menossa Suomessa valtavaa kyytiä eteenpäin. Ipadel Openin antamalla rohkaisulla on hyvä ponnistaa kohti uusia kansallisia ja kansainvälisiä huippukisoja!

Kuva: Jussi Paakkinen

Kansalliset kilpailut Linnakalliossa 21.-23.2. – Sarjatasoina naisissa sekä miehissä A2, C, D & E

Vuoden ensimmäiset kansalliset kilpailut Linnakalliossa 1.-2.2. – Sarjatasoina MD, ND, ME, NE & SENIORIT

Tutustu senioritoimintaamme maksutta tammikuussa – katso tulevat tapahtumat ja ilmoittaudu mukaan!

Vastaa asiakastyytyväisyyskyselyymme ja voita 150 € pelisaldoa Padel Famiin!

Tiedote | Padel Tampere Oy palaa tamperelaisomistukseen

Seuranmestaruuskisat & seuragaala tammikuussa 2025 – tutustu ja ilmoittaudu mukaan!

Vuoden viimeiset kansalliset kilpailut 14-15.12. – sarjatasoina miehissä ja naisissa C, D & E

Winter Tour tulee jälleen! Jopa 14 paikkakunnalla pelattava turnauskiertue startataan perjantaina 1.11.!

Edellisvuosilta tuttu Padelliiga tunnetaan jatkossa Padel Tampere Liigana – uusi kausi starttaa syyskuussa!

Loppukesän ja syyskauden vakiovuorot ovat varattavissa!

Hervannassa ja Linnainmaalla nautitaan kesäviikonloppujen peleistä loppukesän ajan etuhinnoin – Kaikki pe-su vuorot vain 24 €/h!

Lomatekemistä junioreille – järjestämme kesällä useita junioreiden päiväleirejä

Kansalliset kilpailut Linnakalliossa 15.-15.6. – Sarjatasoina miehissä ja naisissa B, C & D!

Tiedote: Gatorade Summer Tourista pilottiprojekti Suomen Padelliiton kanssa

Gatorade Summer Tour tulee taas – Suomen suurin harrastepadelskaba starttaa helatorstaina 9.5.!