Ajankohtaiset
asiat

Kesän kuulumisia

Pallo on pomppinut Pirkkalan padel-keskuksella jo lähes kaksi kuukautta. Monta lajin ystävää on löytänyt paikalle, ja useat ovat ihastuneet padeliin jo ensimmäisen kokeilun jälkeen. On ollut mahtavaa nähdä, kuinka padel yhdistää ihmisiä ja on jo nyt luonut pienen yhteisönsä tänne Pirkanmaallekin. Positiiviset kokemukset ovatkin rohkaisseet myös meitä katsomaan eteenpäin ja miettimään lajin paikallista kehityspotentiaalia. Vuonna 2019 meillä on mahdollisuus tarjota yhä useammalle pirkanmaalaiselle mahdollisuus syttyä padelista. Lielahti saa toivottavasti oman keskuksensa jo alkuvuodesta, mutta viimeistään syksyllä. Kun aloimme Hansin kanssa suunnitella padelin tuomista Pirkanmaalle, halusimme yhteisöllisyyden olevan heti alusta saakka meidän suurimpia teemojamme. Lajin sosiaalisuus ja matalakynnyksisyys antavat pohjan luoda vahvaa yhteisöllisyyttä, ja tuntuu tosiaan siltä, että olemme siitä palan jo ensimmäisten viikkojen aikana saaneet maistaa. Alku on ollut kaikin puolin huima, mutta jollain tavalla itseäni ovat eniten lämmittäneet hetket, joissa toisilleen tuntemattomat ovat löytäneet lasiseinien sisällä yhteisen kielen ja jatkavat juttuja kentän ulkopuolella. Tätä trendiä haluamme ehdottomasti vaalia, ja tulemme panostamaan vahvasti verkostojen mahdollistamiseen sekä ylläpitoon. Tälle vuodelle on suunnitteilla vielä vaikka ja mitä. Eilen keskiviikkona vietettiin ensimmäistä naisteniltaa, ja teemapäiviä on tulossa lisää lähiviikkoina. Naistenilta vaikutti olleen menestys, rennossa ja lämminhenkisessä illassa oli paikalla jopa yli 50 henkeä! Muutaman viikon sisään olemme myös starttaamassa ranking-sarjaa, joka tulee palvelemaan kilpailuhenkisiä pelureita, ja auttaa myös löytämään oman tasoista peliseuraa. Keskiviikon turnaukset ovat olleet hienoja tapahtumia ja jatkuvat tiiviiseen tahtiin myös jatkossa. Turnauksiin on tarkoitus syksyn mittaan luoda tilaa myös sekanelinpelille ja esimerkiksi vanhempi+lapsi -mittelöille. Loppuun haluan omasta ja Hansin puolesta kiittää jokaista Linnakalliossa vieraillutta padelistia. Olemme mielettömän kiitollisia, että saamme tehdä tätä teille ja teidän kanssanne. TE olette PADEL TAMPERE. -Eetu