T15 (2007-2008 syntyneet)

”T15-kilparyhmä harjoittelee tavoitteellisesti ja tähtää kilpailumenestykseen Tampereella sekä muualla Suomessa. Lisäksi ryhmän parhaat pelaajat hakevat jo kokemusta aikuisten alemmista kilpailuluokista. Harrasteryhmissä toiminnan keskiössä on hauskanpito ja uuden oppiminen, mutta kilpailullisuudelle ja kehitykselle annetaan myös tilaa. Harrasteryhmän toiminta soveltuu mainiosti myös vastapainoksi toisille harrastuksille

HARRASTETOIMINTA

Harrasteryhmät on tarkoitettu lapsille ja nuorille, jotka haluavat harrastaa padelia ohjatusti 1-2 kertaa viikossa. Harrasteryhmissä keskiössä ovat padelin perustaidot, pelaaminen ja hauskanpito, mutta myös pelin teknisiin ja taktiseen elementteihin tutustutaan. Jokaisessa harjoituksessa on tavoitteena synnyttää onnistumisen kokemuksia ja liikkumisen iloa. Valmennuksesta vastaavat Padel Tampereen koulutetut valmentajat ja ohjaajat.

T15 HARRASTE / KAUSI 2021-2022

T15-harrasteryhmissä juniori voi valita yhden tai kaksi harjoituskertaa viikossa. Ikäluokan toimintaa ohjaa hauskanpito ja harjoituksissa pelataan paljon. Myös kilpailullisuudelle ja kehitykselle annetaan tilaa ja harjoituksissa perehdytään pelaamisen lisäksi myös teknisiin ja pelitaktisiin asioihin. Kaudella 2021-2022 harjoitukset järjestetään torstai-iltaisin Pirkkalan Linnakalliossa ja sunnuntai-aamupäivisin Tampereen Messukylässä. Toimintaan osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta padelista.

  • Syyskausi 16.8. – 12.12.2021
  • Kevätkausi 10.1. – 26.5.2022
  • Ryhmiin sitoudutaan lukukaudeksi kerrallaan. Kevätkaudelle ei vaadita erillistä ilmoittautumista vaan ryhmät jatkavat joulun jälkeen samoilla aikatauluilla ja ryhmäjaoilla. 
  • Harjoituksia ei ole syys- ja talvilomalla, pääsiäisenä ja vappuna.
  • Ryhmät harjoittelevat torstai-iltaisin Pirkkalan Linnakalliossa ja sunnuntai-aamupäivisin Tampereen Messukylässä. 
  • Mukaan harjoituksiin tarvitaan normaali sporttivarustus, sisäkengät ja juomapullo.
  • Syyskausi = 192 € (1 krt viikossa), 370 € (2 krt viikossa) 
  • Kevätkausi = 240 € (1 krt viikossa), 470 € (2 krt viikossa)
  • Hinta sisältää kenttäkulut, valmennuksen, vuokramailan ja Padel Tampere ry:n jäsenyyden (liittymislahjana seurapaita). 
  • Kausimaksu on mahdollista maksaa 1-3 erässä (kysytään ilmoittautumislomakkeessa)

KILPATOIMINTA

Kilparyhmässä juniori on motivoitunut kehittymään ja hallitsee ikäisekseen vähintään kohtalaisesti lyöntitekniikat sekä osaa hyödyntää taitojaan pelitilanteessa. Kilparyhmä suunnattu kilpapelaajan polulle tähtääville junioripelaajille. Junioreiden harjoittelu tähtää kehitykseen ja kilpailuihin osallistumiseen. 

T15 KILPA / KAUSI 2021-2022

T15-kilparyhmä harjoittelee kokonaisvaltaisesti ja tähtää kilpailumenestykseen Tampereella sekä muualla Suomessa. Lisäksi ryhmän parhaat pelaajat hakevat kokemusta aikuisten alemmista kilpailuluokista. Ryhmä harjoittelee neljästi viikossa, maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja sunnuntaisin. Lajiharjoittelun lisäksi ohjelmaan kuuluu viikoittain fysiikkaharjoittelua ja muuta oheistoimintaa. Pelaajilta odotetaan aiempaa kokemusta padelista tai vahvaa mailapelitaustaa. 

  • Syyskausi 16.8. – 12.12.2021
  • Kevätkausi 10.1. – 26.5.2022
  • Ryhmiin sitoudutaan lukukaudeksi kerrallaan. Kevätkaudelle ei vaadita erillistä ilmoittautumista vaan ryhmät jatkavat joulun jälkeen samoilla aikatauluilla ja ryhmäjaoilla. 
  • Harjoituksia ei ole syys- ja talvilomalla, pääsiäisenä ja vappuna.
  • Ryhmät harjoittelevat maanantai-, keskiviikko ja torstai-iltaisin Pirkkalan Linnakalliossa ja sunnuntai-aamupäivisin Tampereen Messukylässä. 
  • Syyskausi = 730 € (4 krt viikossa)
  • Kevätkausi = 930 € (4 krt viikossa) 
  • Hinta sisältää kenttäkulut, valmennuksen ja Padel Tampere ry:n jäsenyyden (liittymislahjana seurapaita). 
  • Kausimaksu on mahdollista maksaa 1-3 erässä (kysytään ilmoittautumislomakkeessa)

VASTUUVALMENTAJA

Saska Huttunen
Puhelin: 0405343727
Sähköposti: juniorit@padeltampere.fi